Aloitimme heti loppiaisen jälkeen kolmen päivän kuvanveistokurssin.  Tässä ensimmäisen päivän tehtävänanto:

 

OTTEITA, oma tekevä käsi otteessa. Savimuovailu oma käsi mallina, poltto keramiikaksi.

Omat työkalut mukana: muovailupuikkoja, lankaleikkuri savelle, suihkepullo, kangasrätti ja muovipussi.


 

Nuori kuvanveisto-opettajamme Ville Mäkikoskela jakoi kaikille kimpaleen puna- tai valkosavea ja kertoi, että tarkoituksena on muovailla siitä kuusituntisen päivän aikana oma käsi tekemässä jotain - ei siis lepotilassa. 

 

 

Minä pyörittelin savipalastani pitkään ja sain aikaiseksi littanan lätyn, jossa oli lerppusorput.  Kesti pitkään, ennen kuin opin katsomaan ja muotoilemaan savea kolmeulotteisena kappaleena.  Mutta kun sen oivalsin, innostuin saven mahdollisuuksista.  Työstäminen oli helppoa, sillä savea voi kostuttaa ja sen jälkeen muotoilla taas vapaasti.  Huomenna on kipsipäivä, tästä tulee jännittävää.
marjalena, savitaiteilija