Kirsi

Taiteen perusopetuksessa alkoi jo viikko sitten guassimaalauskurssi.  Koska olin ensimmäiseltä kerralta pois, huomasin olevani pahasti muista jäljessä, kun tiistaina saavuin Kuunkehrän taideluokkaan.  Muut viimeistelivät värikkäitä maalauksiaan, kun minä vasta mietin, mitä rupean tekemään.  Tehtävänä oli maalata tunnelmakuva jostain kurssitoverista.  Nuori ja kaunis Kirsi lupautui minulle malliksi.  Ihastuin välittömästi värikylläisiin guasseihin, sillä värit ovat minun juttuni.  Tosin otteeni oli hyvin akvarellimainen, sillä runsas veden käyttö on iskostunut jo syvälle. 

Maalaustuokion päätteeksi järjestimme seinälle pikanäyttelyn, jonka anti oli vaikuttava.  Kaikilla oli oma näkemys ja oma käsiala.  Opettajamme Riikka Mäkikoskela kiitti, että olimme ymmärtäneet kiitettävästi guassimaalauksen idean.  Seuraavalla kerralla siirrymme akryyliväreihin.  Ohjeena on tuoda mukana joku lempiesine sekä kohdevalo.  Kuulostaa taas kerran kiinnostavalta.
marjalena, guassimaalari


guassimuotokuvanäyttely