Alina -opettaja esittelee gessoa

Kolmannella työpajakerralla saimme kiilapuukehykset lähes valmiiksi.  Kankaan pohjustus vaati kaksi liimakerrosta ja kolme gessokerrosta.  Edellinen käsittely piti olla kuiva, ennen kuin voi jatkaa.  Onnistuneen gesson levityksen salaisuus oli, että ensimmäinen pohjustus tehdään vellimäisellä seoksella, toinen vähän tukevammalla ja kolmas paksulla.  Ensi kerta onkin jo tällä erää viimeinen.  Silloin pääsemme kokeilemaan levyjen päällystämistä kankaalla, paperilla ja tapetilla.  Nyt löytyy vanhoille lakanoillekin käyttöä.
marjalena, ahkera maalauspohjien tekijä