Tiistaina satoi ja maisema oli kovasti syksyinen.  Sateenvarjo kääntyi nurin, kun kävelin Helsingin rautatieasemalta taidehallille.  Vaan kaikki oli vaivan arvoista, sillä näyttely oli mieltä virkistävä ja herätti ajatuksia.  Katselimme tunnin verran kolmessa salissa lukuisille valkokankaille heijastettuja videokuvia ja keräännyimme sen jälkeen kertaamaan näkemäämme.  Heidi pääsi aloittamaan ja tyhjensi pakan saman tien.  Hänen analyysinsa oli niin täydellinen, että me muut hymisimme vain satunnaisia tuntemuksia. 
marjalena, joka suosittelee lämpimästi näyttelyä

Näin taidehallin nettisivut kommentoivat teosta:
Brittitaiteilija Isaac Julienin uusin teos, yhdeksälle valkokankaalle heijastettu vaikuttava Ten Thousand Waves (2010), sai maailman ensi-iltansa toukokuussa Sydneyn Biennaalissa ja nähdään nyt ensimmäistä kertaa Euroopassa, Helsingin Taidehallissa. Eeppinen kudelma käsittelee globalisaatiota ja siirtolaisuutta pukemalla kipeän todellisuuden runolliseen muotoon.