tervehdys!
eli ti 28.9 tehdään kuvia löydetyn uutisen perusteella, väline on vapaa, voi tehdä kuvia itse tai vaikka koota niitä esim. lehtikuvista, ihan miten vain. Tarkoitus on että kerrotaan uutisessa mielenkiintoisilta tuntuneita asioita omin kuvin, viedään uutisen aihepiiriä pidemmälle, henkilökohtaisemmalle tasolle, oman työskentelyn keinoin.
Sitten olenkin teidän kanssa seuraavan kerran vasta 19.10, jolloin pidän teille luennon videotaiteesta.
tiistaihin, terv Henriikka

Tässä ohjeistus.  Totesimme, että tehtävä on taas kerran haastava.  Piko toi korillisen keltakaneliomenoita mielen virkistykseksi.  Henriikka kävi jokaisen kanssa pohtimassa, miten valitusta otsikosta saa kiinnostavan tarinan.  Minä tein oikein kuvakäsikirjoituksen videotani varten.  Arvioin kestoksi 15 minuuttia.  Opettaja pani hienon suunnitelmani uusiksi kehottamalla lyhentämään ja miettimään, miten saisin kertomuksen toimimaan ilman otsikoita.  Pinnistelin hetken, kunnes keksin, että minähän voin tehdä vaikka kolme eri versiota - yhden kokonaan ilman otsikoita, toisen jossa niitä on vain viitteellisesti ja kolmannen kaikilla herkuilla.  Tästä tulee hauskaa.  Niin ja aihe on vielä toistaiseksi salainen - arvuuttelemme ensi kerralla, mihin otsikkoon kuvakertomukset liittyvät.
marjalena, kokeilija


kuvakäsikirjoitukseni on nyt oikeasti kuvitettu - kaappasin kuvat suoraan videolta, josta on tulossa alle viisiminuuttinen

Tiistaina 5.10. oli kato käynyt.  Meitä kurssilaisia oli Kuunkehrän taideluokassa paikalla vain viisi.  Kävimme Minna-opettajan kanssa vilkkaan keskustelun otsikkoaiheesta ja katsastimme samalla kaikkien suunnitelmat.  Siinä vierähti hauskasti kaksi- ja puolituntinen.  Ensi viikolla on syysloma.  Sen jälkeen Henriikka palaa retriittimatkaltaan ja katsomme yhdessä valmiit työt.  Lisäksi meille on luvassa medialuento.