noin seitsemäs versioni valonhämystä

Tällä erää viimeisellä akvarellitunnilla jatkoimme japanilaisaiheen parissa.  Ymmärrän kyllä, että samasta aiheesta kannattaa tehdä eri versioita, mutta tämä tuntui jo liioittelulta.  En saanut aiheesta enää otetta, vaikka kiltisti teinkin vielä pari tutkielmaa.  Töiden katselu siirtyy pitemmälle kevääseen, sillä märkiä töitä ei kannattanut ripustaa esille.  Ensi kerralla aloitamme guassi- ja akryylimaalauksen uuden opettajan johdolla.  Palaamme ensi syksynä vielä akvarellin saloihin, sillä Metta Savolainen on luvannut järjestää meille värikurssin.  Se tulee tarpeeseen.
marjalena, versiomestari


noin kahdeksas versioni valonhämystä